Olemme periaatteen ihmisiä. Toimintamme on sitä mitä lupaamme. Se tarkoittaa, että asiat viedään loppuun, eikä sotkut jää muiden siivottavaksi. Jos lupaamme, että meillä on karaoke, se ei ole siitä kiinni onko karaoken vetäjällä huono vai hyvä päivä.
Kun toimimme, homman nimi on suoraviivaisuus. Painamme kaasu pohjassa. Päätökset tehdään rohkeasti ja työ tehdään kerralla kunnolla. Tilaisuuksiin tartutaan, silloin kun ne ovat järjellä perusteltavissa.
Sama suoraviivaisuus näkyy myös siinä, mitä emme tee. Me emme nöyristele. Ei jonninjoutavaa mielistelyä tai kiertelyä ja kaartelua, seisomme päätösten ja oman työmme takana. Se, että emme mielistele, ei tarkoita, että olemme epäreiluja. Meillä ei tuomita, kaikkia kunnioitetaan. Tämä koskee asiakkaita, työntekijöitä ja kaikkia, joiden kanssa toimimme.
Ja jos ravintoloissamme on käynyt tai kanssamme toiminut, niin huomaa äkkiä, että meillä aina sattuu ja tapahtuu eli aina on jotain. Tämä on osa todellisuutta, mutta myös vahvuutemme: pystymme käsittelemään tilanteet ja jatkamaan eteenpäin.
Ja lopulta, tätä työtä tehdään ihmisille. Työssä mitataan heittäytymistä, vuorovaikutusta ja vastuunkantoa. Siksi meillä toistetaan lausetta: Heittäydyn, uhraudun ja korjaan hedelmät. Kun laittaa itsensä likoon, hyviä asioita tapahtuu.
Tulikuumat arvot
- Toimintamme on sitä mitä lupaamme.
- Painamme kaasu pohjassa.
- Me emme nöyristele.
- Meillä ei tuomita, kaikkia kunnioitetaan.
- Meillä aina sattuu ja tapahtuu eli aina on jotain.
- Heittäydyn, uhraudun ja korjaan hedelmät.