1970-luvun Japani. Neonvalot valaisevat öistä kaupunkia, sakebaarien tahmeat pöydät täyttyvät naurusta ja puheensorinasta. Muusikko Daisuke Inoue istuu paikallaan miettien, miksi ihmiset pyytävät soittamaan aina samoja kappaleita – eivät niitä täydellisiä, mutta niitä, jotka kaikki tuntevat. He halusivat laulaa mukana. Silloin hän keksi tavan, joka ei vaatinut välttämättä laululinnun ääntä, vain ripauksen rohkeutta. Siitä syntyi amatööriviihteen muoto, joka toi ihmiset yhteen: karaoke.

Suomi, vuosia myöhemmin. Karaoke ei ole koskaan kysynyt: ”Osaatko laulaa?” vaan: ”Uskallatko?” Siinä piili sen taika. Jäyhän meikäläisen viikon hiljaisuus ja hampaan pureminen purkautuikin nyt lauantai-illan tunneräjähdyksiin mikin varressa. Karaokesta tuli suomalaisille enemmän kuin viihdettä – siitä tuli tapa kertoa tunteista, jotka eivät taipuneet sanoiksi.

Tänään, Helsingin keskusta. Tokio Karaoke yhdistää nämä kaksi maailmaa: Tokion sykkeen ja suomalaisen pubin sydäntä lämmittävän tunnelman. Meidän Tokiomme on kaupunkisi keskellä kaupunkia – valosi pimeässä illassa ja rauhasi kiireen keskellä.

Syntyi Japanissa. Elää täällä.