
Pub & Club Letkunpuiston Helmi
Pub & Club Letkunpuiston Helmi Oulu
Uusikatu 21-23, 90100 Oulu
Ota yhteyttä
maria.rantaniemi@tulikuuma.fi
+358 50 413 3365
Bilekaraoke
Karaoke
Live-esiintymisiä
Tanssilattia
Terassi
Oulun keskustan helmein pubi – Nähdään Helmessä!
Nimikin sen kertoo – meidät löydät Letkunpuiston eli Otto Karhin puiston kulmalta Uusikadulta.
Katutasossa palvelee pubi sekä ympärivuotisessa käytössä oleva iso terassi. Kesäiltoina on enemmän sääntö kuin poikkeus, että terassilla saatetaan soitella spontaanit jamisessiot, joista kaikki saavat nauttia. Alakerrassa on käytössämme isompi tila, jossa lauletaan sitten päivittäin karaokea.
Viikko-ohjelmassa on bingon pelailua, tietovisailua sekä myös jameja, joissa kuka tahansa saa tulla lavalle esiintymään. Samalla lavalla on käynyt esiintymässä muun muassa M.A Numminen, Pelle Miljoona ja monia muita. Alakerran tiloja on vuokraamme myös yksityistilaisuuksia varten, joten tarpeen tullen ota rohkeasti yhteyttä juhlien tai tilaisuuksien järjestämiseksi.
Nähdään Helmessä!
Helemi meininki päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen
Hyvää pääsiäistä! 🐣
Pääsiäisen aukioloajat
Perjantai 3.4. Klo. 12-04 (05)
Lauantai 4.4. Klo. 12-04 (05)
Sunnuntai 5.4 Klo. 12-04 (05)
Maanantai 6.4 Suljettu.
Löydät meidät myös tiktokista nimimerkillä @letkunpuiston.hel #nähdäänhelmessä #tulikuumaaduunia
Maya & Dead Pandas Helmessä Perjantaina 27.2.🔥
Klo 22:00
Vapaa pääsy
Tervetuloa!
Maistuisko kuohuva? 🥂
Tervetuloa!
#nähdäänhelmessä #tulikuumaaduunia
Käykäähän seuraamassa meitä tiktokissa! 🔥@letkunpuiston.hel
#nähdäänhelmessä #tulikuumaaduunia
Tietovisa tiistaina. Tuuppa kokeileen! 😎
#tulikuumaaduunia #nähdäänhelmessä
Hyvää pääsiäistä! 🐣
Pääsiäisen aukioloajat
Perjantai 3.4. Klo. 12-04 (05)
Lauantai 4.4. Klo. 12-04 (05)
Sunnuntai 5.4 Klo. 12-04 (05)
Maanantai 6.4 Suljettu. … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Terassikeleille terassijuotavaa 🤩 … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Löydät meidät myös tiktokista nimimerkillä @letkunpuiston.hel #nähdäänhelmessä #tulikuumaaduunia … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Maya & Dead Pandas Helmessä Perjantaina 27.2.🔥
Klo 22:00
Vapaa pääsy
Tervetuloa! … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Kippis ystävyydelle! ✨️🥂 #nähdäänhelmessä … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Maistuisko kuohuva? 🥂
Tervetuloa!
#nähdäänhelmessä #tulikuumaaduunia … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Käykäähän seuraamassa meitä tiktokissa! 🔥@letkunpuiston.hel
#nähdäänhelmessä #tulikuumaaduunia … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Helmen henkilökunta toivottaa hyvää joulua!🥰
Tänään Sunnarihinnat voimassa koko illan! … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Uudet päiväkerho- ja sunnarihinnat! 💚💜 … Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa