Kuopion keskustaan salakapakka, joka on auki aamuun asti – “Vanhan Tuomarin muistolle”
Kuopion keskustassa tulevana perjantaina ovensa avaava Hemingway’s avaa tiloihinsa myös salakapakan. Legendaarisen Vanhan Tuomarin entisiin tiloihin avautuva pubi on nimeltään Salakapakka Tuomari. Salakapakka on avoinna perjantaisin ja lauantaisin iltayhdeksästä aamukuuteen saakka.
Vuosituhannen taitteen jälkeen uuden salakapakan tilassa sijainnut Vanha Tuomari on monelle kuopiolaiselle tuttu paikka. Nyt uusi Tuomari saapuu kunnioittamaan edeltäjänsä henkeä. Salakapakka Tuomarista tulee samalla Kuopion keskustan ainoa ravintola, joka on avoinna aamuun asti.
”Kuopiossa ei ole ollut tällaista tarjolla, niin nyt huoli siitä, että jatkopaikkaa ei löydy, tai että bileet jää kesken voidaan unohtaa. Hemingway’sin Tuomarissa saa luvan kanssa viihtyä aamuun asti. Samalla voin tässä paljastaa, että RPS:n kanssa ollaan sovittu yhteistyöstä, niin ei kuivin suin ei tarvitse jatkaa aamuun asti”, kertoo Hemingway’sin ravintolapäällikkö Mika Kilpeläinen.
Aamuyön tunteja silmällä pitäen salakapakkaan on laadittu tuotevalikoima yhteistyössä kuopiolaisen RPS Brewingin kanssa. Paikallinen panimo on tehnyt Tuomarin valikoimaan kolme uutuustuotetta, joiden alkoholipitoisuus on alle 2,8 %, joten niitä saa myös anniskeluaikojen ulkopuolella.
Kuopion Hemingway’s avaa ovensa kutsuvierastilaisuudella perjantaina klo 19, jonka jälkeen ravintola on auki kaikille klo 22 eteenpäin. Samalla aukeaa myös uusi Salakapakka Tuomari.
“Kyllä tässä aika malttamattomana odottaa, että pääsisi jo avaamaan. Ensinnäkin Hemingway’s näyttää ja tuntuu jo nyt hyvältä, ja siihen päälle vielä salakapakka Vanhan Tuomarin muistolle. On hienoa”, Kilpeläinen tunnelmoi.
Hemingway’sin ja Salakapakka Tuomarin aukioloajat
Ma suljettu
Ti–To Pub & Club 16–02
Pe–La Pub & Club 14–04
Pe–La Salakapakka Tuomari 21-06
Su Suljettu